Oktaavin päässä toisistaan olevat sävellajit			Sivuston alku Kirjaesittely Olipa kerran --Eroavaisuuksia---- Duuriasteikko Molliasteikko Rakenna soitin Oktaavialat Melodinen kokonaisuus Duurisävelmiä Mollisävelmiä Muunnossävellajeissa 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Yleisesti opetettavassa musiikinteoriassa ei ole sellaista käsitettä kuin oktaavin päässä toisistaan olevat sävellajit.	Tämän musiikinteorian mukaan kullekin sointuasteelle on yleensä olemassa yksi tai useampi säestyssointu, joiden erona on vain niihin kuuluvien sävelten erilaiset oktaavialat. Esimerkiksi duurisävelmän I asteelle rakentuvalle duurikolmisoinnulle on tämän musiikinteorian mukaan olemassa kolme tällaista muotoa. Näistä ensimmäisen tyypillisin paikka on sävelmän alussa, toisen silloin, kun sävelmä ei ole aivan alussa eikä aivan lopussa ja kolmannen sävelmän lopussa. Tämä johtaa siihen päätelmään, että näistä oktaavia korkeammalla sijaitsevat säestyssoinnut kuuluvat säestyssointujen kannalta katsottuna oktaavia korkeampaan sävellajiin ja oktaavia matalammalla sijaitsevat oktaavia matalampaan sävellajiin. Teoriassa näitä säestyssointujen kannalta katsottuna toisistaan oktaavin päässä olevia sävellajeja on	tämän musiikinteorian mukaan loputtomasti. Käytännössä niitä näyttää olevan kutakin sävellajia kohti yksi, kaksi tai kolme. Tämän perusteella näyttää myös olevan mahdollista päätellä, tapahtuuko sävellajivaihdos esimerkiksi kvinttiä matalampaan vai kvarttia korkeampaan sävellajiin. Tämän musiikinteorian mukaan kuhunkin sävelmään näyttää piilevästi liittyvän sille luonteenomaiset säestyssoinnut, säestäville sävelille luonteenomaiset oktaavialojen suhteet ja säestyssoinnuille edullisin sävelkorkeus, mikä tarkoittaa käytännössä tiettyä sävellajia. Jos nämä oktaavialojen suhteet säilytetään, mutta säestyssoinnut soitetaan tätä korkeammalta tai matalammalta, säestyssoinnut kuulostavat liian korkeilta tai liian matalilta. Jos taas pyritään vain säestyssointujen hyvältä kuulostavaan sävelkorkeuteen, mutta ei	huomioida oktaavialojen suhteita, menetetään oktaavialojen suhteisiin liittyvät säestyssoinnuille luonteenomaiset jännitteet. Näyttää myös siltä, että mainitut säestyssoinnut ja oktaavialojen suhteet löytyvät parhaiten säestyssoinnuille edullisimmalta sävelkorkeudelta. Säestyssoinnuille edullisimman sävelkorkeuden löytämiseksi ei taas näytä olevan muuta keinoa kuin kokeilla eri vaihtoehtoja. Sointuvalinta näyttää aina lopulta perustuvan kuulovaikutelmaan. Tästä syystä ei koskaan näytä olevan mahdollista olla täysin varma, että nämä oletetut sävelmälle luonteenomaiset säestyssoinnut olisivat löytyneet. Tämä tarkoittaa myös sitä, että mitään soinnutusvaihtoehtoa ei lopullisesti näytä olevan mahdollista osoittaa oikeaksi eikä vääräksi.